Ohjausryhmä käsitteli pumppuvoimalahankkeiden etenemistä ja AKKE-esiselvityshankkeen tilannetta
Pumppuvoimaloita käsittelevä ohjausryhmä kokoontui käsittelemään pumppuvoimaloihin liittyviä ajankohtaisia asioita asialistan mukaisesti. Kokouksessa käytiin läpi hankkeiden nykytilanne, tulevat toimenpiteet sekä yhteistyö hanketoimijoiden kanssa.
Projektipäällikkö Mikko Joro esitteli AKKE-rahoitteisen pumppuvoimaloihin liittyvän esiselvityshankkeen tilannekatsauksen sekä hankkeen tulevat toimenpiteet. Hanke etenee suunnitellusti ja sen tavoitteena on tuottaa taustatietoa päätöksenteon tueksi.
Kokouksessa esiteltiin myös pumppuvoimalahankkeiden kaavoitusten nykytilanne. Maankäyttöpäällikkö Martti Valkolan mukaan kaavahankkeet etenevät hanketoimijoiden ilmoittamien suunnitelmien mukaisesti.
Lisäksi Kemijärven kaupungin neuvottelijat kertoivat pumppuvoimaloita suunnittelevien yhtiöiden kanssa käydyistä neuvotteluista. Neuvotteluja jatketaan sovitun suunnitelman mukaisesti.
Kokouksessa esiteltiin myös Verohallinnon pumppuvoimaloita koskeva uusi ohjeistus, jolla on merkitystä hankkeiden taloudellisen kokonaiskuvan arvioinnissa.
Ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran 25.2.2026 ja 25.3.2026. Seuraavassa kokouksessa ohjausryhmä päivittää ja tarkentaa toimintasuunnitelmaansa sekä kartoittaa kaupungin päätöksenteon tueksi tarvittavien taustatietojen hankintaa.
Ohjausryhmään kuuluu kaupunginhallituksen jäsenet, valtuuston puheenjohtajisto, ryhmäjohtajat sekä keskeiset viranhaltijat.
Lisätietoja:
Heikki Nivala
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
ohjausryhmän puheenjohtaja
+358401528147