Räisälän kyläyhdistys ry

RÄISÄLÄ

Räisälän kylä on perinteinen järvenrantakylä maalaismaisemineen. Seutua hallitsevat vaaramaisemat ja suurimpana kohoaa yli neljäsataa metriä korkea Suomutunturi.

Vanha lappalaiskenttä Lappirannassa sai ensimmäiset pysyvät asukkaat v. 1670 tienoilla. Vene on ollut vesilläliikkujan kulkuväline iät ja ajat, neljän penikulman soutumatka Räisälästä Kemijärvelle taittui päivässä. Lisäksi Räisälään liikennöi aikanaan matkustajalaiva. Talvisin järven jäällä kulkivat hevosreet.

Nykyisin Räisälän Lappiniemen ja Haaparannan välillä liikennöi Lapin ainoa lossi, talvisin salmen yli kuljetaan jäätietä. Lyhin reitti Kemijärvelle kulkee kaunista maisematietä pitkin Soppelan kylän läpi tai pidempi reitti Joutsijärven kylän kautta.

Nykyinen nuorisoseurantalo Suomulinna valmistui talkoovoimin vuonna 1960 ja taloa on pidetty edelleen kunnossa talkootyöllä ja hankerahoituksen avulla. Kemijärven seurakunnalla on Räisälässä kappeli. Räisälän hautausmaa on paikallisen Haaparannan puolella.

TONKOPURO

Tonkopuron alue on polveilevaa ja purojen halkomaa vaaramaisemaa. Tonkopuron 16 viljelystilaa käsittänyt asutusalue sai uuniensa lämmittäjät vuonna 1939. Kyläkeskus sijaitsee E63-tien varrella.

Kylän asukasluku kasvoi ja asukkaat toimivat aktiivisesti mm. järjestäen urheilukisoja, erilaisia kursseja ja tapahtumia. Vahva muuttoliike 1970-luvun vaihteessa verotti rajusti Tonkopuron kylän asutusta.

Tonkopuron alueella sijaitsee Riutukan kämppä, jossa voi tutustua vanhaan purouittoperinteeseen. Museovirasto on kunnostanut autiotuvan 1990-luvulla. Alue on nykyisin Sallan Yhteismetsän omistuksessa.

Tonkopuron terveystalon entisissä tiloissa vanhan kansakoulun pihapiirissä toimii edelleen suosittu kahvila- ja ruokapaikka, jossa saatavilla on myös maittavat pitopalvelut. Tutustu lisää kylien historiaan Suomuvuoman suomalaiset, Räisälän- Tonkopuron kylähistoria -kirja.