Ajankohtaista kirjastossa

Kirjaston palvelu- ja omatoimiajat

Palveluaika:
maanantai, tiistai ja keskiviikko kello 10-18
torstai ja perjantai kello 10-17
juhlapyhien aattona kello 9-15

Omatoimiaika ma-su kello 9-21 palveluaikojen ulkopuolella

Omatoimiaikana kirjastoa voi käyttää itsenäisesti varsinaisten palveluaikojen ulkopuolella (esim. aamuin, illoin ja viikonloppuisin). Tilaan pääset kirjastokortilla ja tunnusluvulla, ja siellä voi lainata, palauttaa, lukea lehtiä ja työskennellä ilman henkilökuntaa. Käytössä on tallentava kameravalvonta. 

Huom: Poikkeus aukiolajoissa ke 28.10. Kirjasto suljetaan jo klo 16, ei iltaomatoimea!

Kirjastossa Askel-hankkeen pikkujoulut lapsiperheille klo 17-19.

Nalle Puh 100 vuotta!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Nalle Puhin ensimmäisestä seikkailusta – ja sitä juhlistetaan myös kirjastossa!

  • Nalle Puh -aineistonäyttely: Tutustu Nalle Puhin tarinoihin ja löydä tuttujen hahmojen seikkailut kirjaston kokoelmista.
  • Asiakkaiden oma nalle -valokuvanäyttely: Asiakkaiden lähettämiä kuvia lempinallestaan ja muista lempipehmoistaan.
  • Elokuvahetki keskiviikkona 14.10. klo 14: Istu hetkeksi hunajapurkin äärelle ja nauti satumaailmasta valkokankaalla. (Kesto 1 h 40 min, K7/4)

Näyttelyt on esillä kirjastossa 14.10.–30.10.2026.

Lukuillat kirjastolla syksyllä 2026

Lukuillat Kemijärven Kalevalaisten Naisten kanssa: Luemme, juttelemme ja kahvittelemme yhdessä kirjaston takan ääressä.

kello 16.30-17.30

  • torstai 17.9. 
  • torstai 1.10.
  • tiistai 27.10.
  • torstai 19.11.

Lukuillat yhdessä Kemijärven Lausujien kanssa: Eeva Kilven ajatuksia ja kirjoitelmia

Aloitamme Sininen muistikirja -teoksen pohjalta.

kello 17.00-18.00

  • tiistai 29.9.
  • tiistai 20.10.
  • tiistai 10.11.

Juujärven kulttuuriperintö talteen -hanke esillä kirjastossa:

  • Valokuvanäyttely 5.10.-5.11.2026
  • Tomi Juujärven yleisöesitelmä to 8.10. klo 17-18

Esitelmöijä Tomi Juujärvi, Juujärven kyläseura ry puheenjohtaja ja Juujärven kulttuuriperintö talteen -hankkeen hankevastaava.

Huom! Striimauslaitteiston ongelmien vuoksi esitelmän striimaus Kemijärven kaupungin Youtube-kanavalle ei onnistunut. Tilaisuudesta tulee tallenne kanavalle myöhemmin. Linkki tulee tähän

To 15.10. Marttakahvila kirjastossa klo 13-15

Tehdään yhdessä käsitöitä, omista tai marttojen langoista.
Marttakahvio myy kahvia ym.

Marttakahvila myös to 5.11. ja to 26.11.

Asiakasraati: Valitte ite paremmin – demokratiaa kirjaston hankintoihin
ma 26.10 klo 13 ja 17

Tule kertomaan, millaisia välineitä haluaisit kirjastoon hankittavan ja tutustumaan jo ostettuihin. Tiedätkö esim. että voit lainata porakonetta kirjastosta?

Kaksi tapaamista samana päivänä – tule kumpaan pääset!

To 29.10. kirjastovieraana rajatiedon tutkija ja kirjailija Mika Nikkilä

Kuolleiden jäljillä – kokemuksia henkimaailman syvyyksistä on rajatiedon tutkija ja aavemetsästäjä Mika Nikkilän neljäs tietokirja (Atena, 2025). Hänen aikaisempaa tuotantoa on Suomen Aavemetsästäjät -kirjasarja (osat 1-3).

Yli 400 kohdetta tutkinut Nikkilä kertoo kohteiden karmaisevasta historiasta, raa’asti huutavista äänistä, valkoisesta kohinasta ja kylmistä ilmavirroista, jotka kulkevat pitkin lukijankin selkäpiitä. Mitä asiaa kuolleilla on?

Tilaisuudessa kahvitarjoilu, tervetuloa, torstaina 29.10. klo 17 alkaen

Aini Alaison digivalokuvanäyttely marraskuun ajan

Ikääntyvien yliopiston luentosarja

Kaikille avoimet luennot kirjaston mediatilassa

Mitä juuri Sinä haluaisit saada enemmän kirjastostasi!

Kirjastossa on meneillään Valitte ite paremmin -hanke. Hankkeen aikana selvitetään, millaisia aineistoja kemijärveläiset haluaisivat lainata kirjastosta.

Kysely päättyi maaliskuussa ja hankkeen sivulla on koottu saadut ehdotukset. Käy katsomassa! Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin 3 reppua. Onnettarena oli Auli, joka nosti Kyösti A., Jenni H. ja Voitto K. liput.

Vastausten perusteella kirjasto hankkii toivottuja esineitä, tavaroita yms. hankkeen budjetin antamissa rajoissa. Voit myös jättää edelleen toiveitaisi kirjaston aulassa olevalle toiveseinälle, mitä juuri sinä haluaisit vielä kirjastoon hankittavan..

Kirjaston e-palvelut

Käytössä on sekä Kuntien yhteinen E-kirjasto että Pohjoinen eKirjasto

Kuntien yhteinen E-kirjasto sisältää kotimaiset ja vieraskieliset e-kirjat ja äänikirjat sekä kotimaiset aikakauslehdet digimuodossa.
E-kirjastoa käytetään sovelluksella puhelimella ja tabletilla. Selainversio on kokeiluvaiheessa
(testaa tästä)
E-kirjasto-sovelluksen voi ladata ilmaiseksi sovelluskaupastasi.
Sovellukseen pitää kirjautua ensimmäisellä kerralla vahvan tunnistautumisen avulla (pankkitunnukset, mobiilivarmenne).
Kirjastossa neuvotaan sovelluksen asentamisessa. E-kirjaston käyttöön ei tarvita kirjastokorttia.

Pohjoisen eKirjasto (PeK) tarjoaa edelleen sanomalehtiä (ePress – vain kirjaston verkossa), vieraskielisiä aikakauslehtiä (PressReader), elokuvia (Cineast), laulun- ja soitonopetuskursseja (Rockway), klassista musiikkia (Naxos) sekä taidemusiikin dokumentteja ja konserttitaltiointeja (Medici.tv).

Vieraskielisiä e-kirjoja ja äänikirjoja sisältävän OverDrive-palvelun ja sen Libby-sovelluksen käyttö päättyi 14.12.2025.


Pohjoisen eKirjaston aineistoja käytetään selaimessa kirjautumalla kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Joistakin palveluista on saatavilla myös ilmainen sovellus.

Cineast 

Sadepäivien ja miksei muidenkin kesäpäivien iloksi löytyy Cineast-palvelusta leffoja niin lapsille kuin aikuisillekin.  Tutki valikoimaa osoitteessa cineast.fi ja löydä oma suosikkisi! Kirjaudu palveluun kirjastokortilla ja PIN-koodilla

Pressreader 

Haluatko lukea uusimman Wall Street Journalin tai vaikkapa tutkia puutarhalehtiä eri maista?  Pressreader palvelun kautta se onnistuu! Palvelusta löydät sanoma- ja aikakauslehtiä yli 70 eri kielellä

Medici.tv 

Jos klassinen musiikki, baletti tai ooppera kiinnostaa, on Medici.tv oikea valinta! Medicitv:n kautta löydät monipuolisesti erilaisia taidemusiikin esitystaltiointeja.

Naxos 

Naxos on pullollaan klassisen musiikin aarteita!  Kuuntele missä vain netti toimii, niin paljon kuin jaksat

Rockway 

Rockway tarjoaa soiton- ja laulunopetuksen peruskursseja kaikille musisoinnista kiinnostuneille. Aloita uusi harrastus ja sukella musiikin maailmaan!
Rockwayn kurssitarjonta on myllätty lähes kokonaan uusiksi, mukana paljon uusia kursseja, myös asiakkaiden toiveita!

Poistomyynti

Hae poistokirjoja ja -lehtiä vaikka mökille, nyt kirjat 20 snt/kpl ja lehdet 1 €/nippu.
Maksu vain kortilla tai mobiilimaksuna kirjaston palvelupisteellä.

Taivaan tulet tv-sarjan vahanuket Jetsu, Aimo ja Rauni esillä kirjastossa

Näköisnuket on valmistanut tamperelainen
nukketaiteilija Erja Mikkola.