Opintomaksut

Oppilailta perittävät opintomaksut € / lukukausi 1.8.2025 alkaen, Tulevaisuuslautakunnan päätös 26.3.2025 § 31

Tulevaisuuslautakunta päättää musiikkiopiston oppilailta perittävät opintomaksut. 

Lukukausimaksuista 

Oppilaspaikka varataan aina koko lukukaudeksi. Lukukausimaksua ei palauteta opintonsa lukukauden aikana keskeyttävälle oppilaalle.

Sisaralennus on 25 % toisesta lapsesta, 50 % kolmannesta ja 
seuraavista. Sisaralennus koskee perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa olevia alaikäisiä opiskelijoita. Sisaralennus ei koske ryhmäopetusta, musiikkileikkikoulua eikä tanssia. 

Laskutus 

Syyslukukausi laskutetaan lokakuussa ja kevätlukukausi helmikuussa. Maksujärjestelyistä tulee aina sopia ennen laskutusta toimiston kanssa. Jos oppilasmaksuissa on epäselvyyttä, toimistosihteeriin tai rehtoriin pitää olla yhteydessä heti laskun saatuaan. Opintomaksut tulee suorittaa määräajassa. 

Oppilas, joka haluaa keskeyttää opintonsa kesken lukukauden, peritään lukukausimaksu täysimääräisenä. Jos keskeyttäminen johtuu sairauden, paikkakunnalta muuton tai muun painavan syyn vuoksi, voi rehtori kirjallisen anomuksen perusteella myöntää alennusta lukukausimaksuista. 

Opintomaksualennushakemus 2025-2026.pdf on palautettava musiikkiopistolle 16.9.2025 mennessä

Musiikkiopiston opintomaksut 5 % korotuksella1.8.2025 alk.
Opintomaksut lukukaudelta
Perustaso206,00 €
Syventävät opinnot206,00 €
Perustaso ja syventävät; sivuaine 30´143,00 €
Kuoro-, yhtye ja muu ryhmäopetus muille, kuin pääaineopiskelijoille 103,00 €
Soitinvuokra/lukukausi47,00 €
Lisätty opetus 15 min44,00 €
Musiikkileirikoulu, 45 min ei sisaralennusta93,00 €
Vauvamuskari 30 min62,00 €
Tanssiosasto, ei sisaralennusta
Tanssikoulu 45 min.104,00€
Tanssikoulu 60 min.116,00€
Tanssikoulu 75 min.130,00€
Yksityisesti suoritetut tutkinnot ja todistukset € / suoritus
Perustason suoritus142,00 €
Opistotason suoritus178,00 €
Ulkopuolisten soitinvuokra 20€/päivä, 100 €/lukukausi
Tilavuokrat, hintoihin lisätään alv. 24 %1.8.2025
Akola-Sali, tuntihinnalla enintään 4 tuntia32,00€/tunti,154,00€/päivä
Tanssi/musiikkileikkikoulusali, tuntihinnalla enintään 4 tuntia29,00/tunti, 114,00/päivä
Teorialuokka , tuntihinnalla enintään 4 tuntia29,00/tunti, 114,00/päivä
Muut luokat, tuntihinnalla enintään 4 tuntia16,00€/tunti, 57,00€/päivä