Elokuvakerho Kinos: Crossing

 

Levan Akin: Crossing (Ruotsi/Turkki 2024)

Crossing on matkailumainosten vastakohta. Siinä Istanbul elää, velloo ja on hahmo itsessään. Kapeat kujat, ihmisten määrästä purskahtamaisillaan olevat ravintolakadut, musiikki ja melu, lämpimät yöt, köyhät naapurustot, rapistuvat julkisivut, yhteisen kielen puute mutta silti aina avuliaat tuntemattomat, paikka, johon kadota, mutta myös löytyä. Rajaton, monikasvoinen, kulttuurien sekamelska.

Tarinan päähenkilöt Lia ja Achi päätyvät Istanbuliin Georgian Batumista Bosporin salmen yli. Eläköitynyt opettaja Lia, kuivahkon ja tiukkanutturaisen oloinen naien lähtee etsimään sisarentytärtään Teklaa, joka aikoinaan karkotettiin kotikylästä transsukupuolisuuden takia. Nuorimies Achi lyöttäytyy oppostunistisesti mukaan, etsii muka äitiään ja sanoo tietävänsä Teklan osoitteen.

Mzia Arabuli on mainio jyrkän oloisena Liana, jonka arvokkaan kuoren alla piilee katutason elämää ymmärtävää älyä ja myös yllättävää lämpöä. Voi helposti kuvitella, että Arabulin esittämän opettaja-Lian täytynyt piilotella sitä auktoriteetin vuoksi, mutta sisimmässään hän on välittänyt oppilaistaan. Lucas Kankava on myös hyvä Achi, joka näkee Lian matkalippuna kotiseutuja aavistuksen parempaan elämään, mutta alkaa myös myötäelää tämän etsintää. Eikä Akin olisi Akin, ellei hänen elokuvassaan myös tanssilla olisi hetkensä. Kaksikon ympärillä pyörivät myös pienet kerjäläissisarukset sekä transsukupuolisia ihmisiä avustava lakihenkilö, jolla on omat yksityiselämän ongelmansa.

Ruotsalainen, taustaltaan georgialainen ohjaaja-käsikirjoittaja Levan Akin (s. 1979) nousi suurempaan tietoisuuteen erinomaisella elokuvallaan And The We Danced (2019).

Kesto: 1h 46 min

Liput Kinos ry:n jäsenille 10 e

(jäsenmaksu 5 e)

Vierailijat 15 e

 

 

 

                                                                            

 

 

 

Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus

Huipputapahtumat

Kemijärvi Barokki 12.-14.9.2025
Onnen tunne -logo

Kemijärvi Barokki 12.-14.9.2025

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan barokkimusiikista Lapin alueen ensimmäiselle vanhan musiikin festivaalille Koillis-Lappiin Kemijärvelle syyskuussa...