Elokuvakerho Kinos: Green Border (Puola 2024)

Joukko eri-ikäisiä ihmisiä pyrkii metsässä Valko-Venäjältä Puolaan. Joukossa on opettaja Afganistanista ja kolme sukupolvea syyrialaista muslimiperhettä. Syyrialaiset ovat joutuneet lähtemään sodan repimästä kotimaastaan. Sekalaista joukkoa yhdistää lupaus helposta pääsystä Eurooppaan. Muutama tunti ja ollaan jo Ruotsissa, jotkut hihkuvat. Ylitystä järjestävät hämärämiehet ovat häipyneet. Rämmitään pimeässä ryteikössä. Jostain kuuluu ampumista.

Epätietoisuus ja kauhu ovat vasta alku Agnieszka Hollandin elokuvassa, joka katsoo rajakriisiä ja rajalta käännytystä eri näkökulmista. Elokuvassa keskitytään Puolan ja Valko-Venäjän rajalla kärsiviin pakolaisiin. Molempien maiden rajavartijat syyllistyvät suoranaiseen sadismiin, jossa Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden ihmisarvo on pyöreä nolla. Auttaminen ja ihmisten hengen pelastaminen jää oman elämänsä riskeeraavien kansalaisten harteille.

Agnieszka Holland on tämän päivän merkittävimpiä puolalaisia elokuvantekijöitä. Hän on tehnyt vakaata jälkeä jo vuosikymmeniä, esimerkiksi elokuvissa Hitlerjunge Salomon (1990) ja Jäljet (2017). Vahvasti yhteiskunnallisen elokuvantekijän uusin elokuva Green Border sijoittuu tähän päivään ja on ehkä ohjaajansa vavisuttavimpia elokuvia.

Elokuvan kesto: 2 tuntia 32 min

Lisätiedot elokuvakerho Kinoksen kevään 2025 toiminnasta: https://elokuvakerho-kinos.fi

Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus

Huipputapahtumat

Watercross Kemijärvi 2026
Onnen tunne -logo

Watercross Kemijärvi 2026

Tule ja näe miten moottorikelkoille ajetaan kilpaa veden päällä Kemijärven kauniissa maisemissa. Kilpailutapahtuma...

Kesäkinos: Kulkurin valssi

Kesäkinos: Kulkurin valssi

KESÄKINOS 2026                        ”Waltari valkokankaalla” Tunnettu kirjailija Mika Waltari (1908-1979) kirjoitti myös elokuvakäsikirjoituksia. Waltari...