Elokuvakerho Kinos: Siskoni (Ruotsi 2024)

Ohjaaja Mika Gustafsonin esikoiselokuva Siskoni on koskettava, hauska ja mieleenpainuva kuvaus sellaisesta todellisuudesta, joissa jotkut lapset joutuvat elämään tänäkin päivänä Pohjoismaissa. Ollaan ruotsalaisessa lähiömiljöössä, työväenluokan ja syrjäytyneiden maailmassa.

Siskokset 16-vuotias Laura, 12-vuotias Mira ja 7-vuotias Steffi ovat keskenään sotkuisessa kodissaan, koska heidän äitinsä katoaa kuvioista aina silloin tällöin pitkiksi ajoiksi. Laura yrittää parhaansa mukaan pitää tytöt ruokittuina ja arjen pyörimässä. Tällä kertaa äiti on ollut tien päällä jo puolisen vuotta ja sosiaalipuoli alkaa puuttumaan tyttöjen elämään. Laura on huolissan tulevaisuudesta, eivätkä asiat etene aivan niin kuin niiden pitäisi. Apua pitäisi etsiä, mutta mistä ja miten?

Siskoni-elokuvan maailmanensi-ilta oli Venetsian elokuvajuhlissa ja Mika Gustafson palkittiin parhaasta ohjauksesta. Myöhemmin listalle tuli parhaan elokuvan Guldbaggen eli Ruotsin Jussi ja myös lavastuksen ykköspalkinto. Nuorilla näyttelijöillä on hirmuinen energia, ja myös Lauraa esittävän Bianca D­elbravon roolityö on hämmäs­tyttävän kypsä.

Elokuvan kesto: 1 tunti 49 min

Lisätiedot Kinos ry:n kevään 2025 toiminnasta: https://elokuvakerho-kinos.fi

Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus

Huipputapahtumat

Hillatien kuvataidekerhon taidenäyttely
Onnen tunne -logo

Hillatien kuvataidekerhon taidenäyttely

Hillatien kuviskerhon oppilaiden taidenäyttely Kemijärven kirjastossa 20.4.-11.5. Avajaiset ja pientä tarjoilua ma 20.4....

Näkösillä -kevätnäyttely 2026

Näkösillä -kevätnäyttely 2026

Kansalaisopiston Näkösillä -kevätnäyttely 2026 järjestetään 25.4.-27.4.2026 kulttuurikeskuksessa Näyttely tarjoaa monipuolisen ja lämminhenkisen katsauksen opiskelijoiden...

Taidenäyttely Marja Torvinen
Kemijärven kirjaston pyöreä värillinen logo

Taidenäyttely Marja Torvinen

Naivistinen taidenäyttely kaupunginkirjastossa. Avajaiset 27.4.2026 klo 17-18. Jarkko Tervola soittaa haitarilla kesäisiä säveliä....

Kansallinen veteraanijuhla
Onnen tunne -logo

Kansallinen veteraanijuhla

Järj. Kemijärven kaupunki, Tammenlehvän Kemijärven perinnetoimikunta ja Kulttuuripalvelut KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ VETERAANIJUHLAN OHJELMA 27.4.2026...