Elokuvakerho Kinos: Thelma (USA 2024)

 

Thelma on yli 90-vuotias kotonaan vielä yksin asuva rouva. Piristystä tuovat tyttärenpoika Danielin vierailut. Eräänä päivänä Thelma saa soiton poliisiasemalta, jonne onnettomuuteen joutunut poika on viety, ja pian tulee yhteydenotto lakimieheltä, joka opastaa kuinka kätevimmin lähettää takuurahat pojan vapauttamista varten.

Thelma on joutunut puhelinhuijauksen uhriksi. Läheiset pitävät rahojen menetystä merkkinä siitä, ettei isoäiti enää ole kykeneväinen itsenäiseen elämään. Thelma ei tätä hyväksy vaan lähtee penäämään rahojaan takaisin halki suurkaupungin hoitokodissa asuvan Ben-ystävänsä kanssa sähköskootterilla. Yli 90-vuotiaasta naisesta tulee toimintasankari.

Thelman tarina perustuu ohjaaja-käsikirjoittaja Josh Margolinin ja tämän oman isoäidin kokemuksiin. Näin syntyi hyvä idea vanhemman väen toimintaelokuvaan.

Thelma on jo 1950-luvulla näyttelijäuransa aloittaneen June Squippin, 95, ensimmäinen elokuvan päärooli. Squipp ottaa valkokankaan haltuunsa vahvalla karismallaan ja olemuksellaan.

Elokuvan kesto: 1 tunti 39 min

Lisätiedot Kinos ry:n kevään 2025 toiminnasta: https://elokuvakerho-kinos.fi

Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus

Huipputapahtumat

Klassista kesäillassa
Onnen tunne -logo

Klassista kesäillassa

Roikumarannan kesäKLASSISTA KESÄILLASSAKalliorannantie 224, Lehtola,  Kemijärvi.Lauantaina 16.8. klo 17. Milla Rontti, huiluSara Inkinen,...

Itäkairan Pätsi

Itäkairan Pätsi

Pohjoisen polttavin CrossFit parikilpailu 22.–23.8.2025 Itä-Lapissa, Kemijärvellä Itäkairan Pätsi kilpaillaan tänä vuonna 22.-23.8. Kemijärven...