Mikko Alatalon jouluinen konsertti

Mikko Alatalon jouluinen konsertti Kemijärven kultturikeskuksessa  PE 19.12. KLO 18.30

Mikko Alatalo laulaa ja laulattaa suosituimpia joululauluja Kemijärven Kulttuurikeskuksessa pe 19.12. klo 18.30. Lauluntekijä laulaa myös omia levytyskappaleitaan. Mikkoa säestää oma poika, kitaristi Kalle Alatalo

Joululaulut ovat klassikoita kuten  Maa on niin kaunis, En etsi valtaa loistoa, Sylvian joululaulu ja myös uudempi suosikki Sydämeeni joulun teen. 

Maalaispoika oon-levystä on kulunut 50 vuotta. Juhlan kunniaksi konsertissa kuullaan Maalaispojan lauluja pitkältä uralta. Pohjoisen lauluja kuullaan myös sekä nimikappale Mikko Niskasen Ajolähtö-elokuvasta. Harri Rinne ja Alatalo ovat tehneet monia balladeja, joista ohjelmistossa mm. Ihmisen ikävä toisen luo, Hyasinttien aika ja Suojelusenkeli. Totta kai ne tutut rallit, joita kansa rakastaa, rävähtävät. Käännösbiiseistä Mikon ohjelmistoon kuuluu alun perin Eric Claptonin tekemä ’Kyyneleet taivaassa’.    
                                                                                                                                                            
Juice Leskisen ja Coitus Intin ensimmäisestä albumista on taas kulunut 52 vuotta. Juhlan kunniaksi bändin alkuperäisjäsen Alatalo vetää myös Coitus Int-biisejä kuten Hän hymyilee kuin lapsi ja Per Vers. Luvassa on siis mukava kattaus Alatalon ohjelmistoa.                                                                                     

Vaikka ikää jo on, ei ikuinen maalaispoika lepää laakereillaan. Hän tekee parasta aikaa omista klassikoistaan sinfonialevyä Oulu Sinfonian ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Mikko kertoo, että kun kilometrejä on vähemmän edessä kuin takana, sitä haluaa tehdä jotain pysyvää kuten tämä sinfonialevy.

Alatalon versio ’Pelit seis Beethoven’ Chuck Berryn klassikosta Roll over Beethoven jyrää Spotifyssä kuin Electric Light Orchestra. Juice Leskisen teksti on ennen julkaisematon. Alatalo hieman päivitti tekstiä. 
                                                                                                                                                   
’Muistan, kun Juice 2000-luvun alussa antoi minulle käännöstekstin Berryn biisistä ja sanoi, että levytäpä tuo joskus! Mikäs siinä! Olin aikoinaan katsomassa, kun Jeff Lynne ELO-bändin kanssa esitti biisin Wembleyllä’. Kaiken lisäksi hän tapasi laulun säveltäjän Chuck Berryn, kun oli Ruisrockin juontajana 70-luvulla.

Liput 15 €

Lippuja voi ostaa ennakkoon kulttuurikeskuksesta tai paikan päältä tuntia ennen konsertin alkua

Järj. Kemijärven kulttuuripalvelut

Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus, Hietaniemenkatu 5, 98100 Kemijärvi,

Huipputapahtumat

Näillä väljillä vesillä -taidenäyttely

Näillä väljillä vesillä -taidenäyttely

Karoliina Arvilommin tekstiilitaiteen näyttely ”Näillä väljillä vesillä” Kemijärven kulttuurikeskuksessa tammikuun ajan. Näyttelyn nimi...

Rakastu talviuintiin!

Rakastu talviuintiin!

Tervetuloa tutustumaan talviuintiin kokeneiden avantouimareiden opastuksella! Jos haluat pulahtaa järveen, ota mukaan uimapuku/uimahousut ja pyyhe....

Kirjailijavieraana Minna Rytisalo
Kemijärven kirjaston pyöreä värillinen logo

Kirjailijavieraana Minna Rytisalo

Minna Rytisalo on sodankyläläissyntyinen, nykyään Kuusamossa asuva entinen lukion äidinkielenopettaja, nykyisin vapaa kirjailija....