Sankareita ja runoilijoita – Risto-Matti Marinin pianokonsertti

Sankareita ja runoilijoita, Risto-Matti Marinin pianokonsertti sunnuntaina 22.3.2026 Kemijärvellä, kulttuurikeskuksen salissa klo 18.00.

Risto-Matti Marin ”on vaivihkaa ja suurempaa meteliä itsestään pitämättä noussut pianistiemme terävimpään kärkeen”  – Risto Nordell , Suomen Kuvalehti.

Risto-Matti Marin valmistui kunniamaininnalla musiikin tohtoriksi Sibelius- Akatemiasta vuonna 2010. Hänet tunnetaan monipuolisesta ohjelmistostaan, joka ulottuu barokin mestareista nykymusiikkiin. Hänen levytyksensä, erityisesti transkriptioista ja pianomusiikin harvinaisuuksista, ovat herättäneet kansainvälistä huomiota. Konsertoinnin ohessa Risto-Matti luennoi, pitää mestarikursseja ja toimii tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja Lauttasaaren musiikkiopistossa.

Soolopianistina, solistina ja kamarimuusikkona  Risto-Matti on kantaesittänyt lukuisia nykymusiikkiteoksia, joiden säveltäjiin on kuulunut suomalaisen nykymusiikin kärkinimiä kuten Eero Hämeenniemi, Sebastian Fagerlund ja Matthew Whittall, joka omisti pianokonserttonsa ”Nameless Seas” Angela Hewittille ja Risto-Matti Marinille. Risto-Matti soitti teoksen Euroopan ensiesityksen marraskuussa 2017 RSO:n solistina.

Viime vuosina Risto-Matti on tehnyt ensilevytyksiä suomalaisista pianoteoksista. Nykymusiikkilevy ”Sixth Senseja romanttisten suomalaisteosten ensilevytyksiä sisältänyt ”Hidden Treasuressaivat Emma-ehdokkuudet parhaan klassisen albumin kategoriassa, ja ”Hidden Treasures” valittiin vuoden parhaisiin levyihin sekä Helsingin Sanomien että Music Finlandin listauksissa. Syksyllä 2025 Marin kantaesitti Pasi Lyytikäisen pianokonserton Kuopion Kaupunginorkesterin solistina, ja keväällä 2026 Marinilta julkaistiin suomalaisten romanttisten Bach-sovitusten tupla-albumi digitaalisilla alustoilla.

Bachin tunnettu c–urkupassacaglia Ilmari Hannikaisen loisteliaana goottilaisena pianosovituksena avaa konsertin jylhästi. Beethovenin kepeän eleganttia poloneesia seuraa puolestaan laulusäveltäjänä tunnetun Yrjö Kilpisen julkaisematon pianosonaatti nro 1. Sen kirpeän uusklassistinen sävelkieli saattaa yllättää romantikkona pidetyn Kilpisen muiden teosten ystävät. Ensimmäisen puoliskon huipennuksena, ja eräänlaisena parina Beethovenin poloneesille kuullaan Chopinin virtuoosinen ”sankaripoloneesi”, joka on eräs romanttisen pianokirjallisuuden suosikkiteoksista.

Toinen puolisko alkaa Kilpisen toisella julkaisemattomalla sonaatilla, jonka tunnelmallinen hidas osa on todellinen helmi! Kuten myös Richard Wagner- Franz Lisz: Isolden lemmenkuolo opperasta ” Tristan ja Isolde”. Kun muu musiikkimaailma oli jo siirtynyt varhaisromantiikan aikakaudelle, kuuroutunut Beethoven jatkoi aivan omaan suuntaansa ja löysi myöhäistyylinsä, jota aikalaiset kummeksuivat, mutta seuraavat romantikkosukupolvet palvoivat. Beethovenin viimeinen pianosonaatti op. 111 on yksi länsimaisen taiteen suurista saavutuksista kautta aikojen.

Konsertissa on väliaika ja kahvio on avoinna. Lämpimästi tervetuloa konserttiin!

Järj. Kemijärven Musiikkiyhdistys ry

 

Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus

Huipputapahtumat

Ikääntyvien yliopiston videoluento – Yksinäinen saarnipuu – miten sattuikaan siihen juurtumaan. Elämänmenoa toisesta maailmansodasta nykypäivään.  

Ikääntyvien yliopiston videoluento – Yksinäinen saarnipuu – miten sattuikaan siihen juurtumaan. Elämänmenoa toisesta maailmansodasta nykypäivään.  

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON LUENTOSARJAKevään 2026 luentosarjassa tarkastellaan ikääntymistä monipuolisesti: terveyden, hyvinvoinnin, vuorovaikutuksen ja aivotutkimuksen...

Talvirieha -tapahtuma
Onnen tunne -logo

Talvirieha -tapahtuma

Tervetuloa Talviriehaan! Luvassa on iloista talvitunnelmaa ja mukavaa yhdessäoloa, kun järjestämme Talvirieha-tapahtuman Kemijärven...