Kaukalohanke 2025
Kaukalohanke 2025 – Uusi, turvallinen ja esteetön jääkiekkokaukalo Kemijärvelle
Kemijärven Jäähalli Oy toteutti vuonna 2025 merkittävän kehityshankkeen yhteistyössä Kemijärven Kiekko ry:n sekä muiden alueen jääurheilutoimijoiden kanssa. Hankkeessa uusittiin jäähallin kaukalo nykyaikaiseksi, joustavaksi ja esteettömäksi, mikä parantaa turvallisuutta ja laajentaa hallin käyttömahdollisuuksia eri käyttäjäryhmille – erityisesti lapsille, nuorille, perheille ja liikuntarajoitteisille.
Uuden kaukalon asennus toteutettiin aikataulussa pääosin talkoovoimin. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 148 000 € (alv 25,5 %) (118 222 euroa, alv 0 %), josta puolet katettiin EU- ja julkisella rahoituksella (ELY-keskus ja Leader Pohjoisin Lappi). Toinen puoli koostuu Kemijärven Kiekko ry:n talkootyöstä ja merkittävästä rahoitusosuudesta sekä Jääkiekkosäätiön avustuksesta.
Hankkeen tuloksena jäähallin käyttöaste on kasvanut, yleisiä jäävuoroja on lisätty kuntalaisille, ja esteettömät liikuntamahdollisuudet ovat parantuneet merkittävästi. Hanke on tukenut yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja alueellista osallisuutta – samalla vahvistaen koko Itä-Lapin liikuntainfraa.
Lisäksi Kemijärven kaupunki on uusinut hallin katon ja tehnyt muita hallin ulkopuolisia korjaustöitä. Kiitos kaupungille tehdystä työstä. Kemijärven Jäähalli on korjaus- ja muutostöiden jälkeen uudenveroinen. Hallin hyvään kuntoon vaikuttaa myös se, että Kemijärven Kiekko ry:n joukkueet huolehtivat hallin siisteydestä ja pitävät hallin kaikin puolin hyvässä kunnossa.
Kemijärven Jäähalli Oy kiittää lämpimästi kaikkia mukana olleita tahoja ja erityisesti Lapin ELY-keskusta sekä Leader Pohjoisin Lappi ry:tä hankkeen rahoittamisesta, Kemijärven Kiekko ry:n talkoolaisia erittäin suuresta talkootyöosuudesta sekä seuraa ja Jääkiekkosäätiötä merkittävästä rahallisesta panoksesta.





