Kemijärven historia
Kemijokivarsi oli jo kivikaudella vilkkaassa kulttuurikosketuksessa niin pohjoiseen, itään, etelään kuin länteenkin. Viitteitä vanhoista asuinpaikoista on löydetty kaikkialta Kemijärven rannoilta. Neitilän asutus Luusuassa on tuhansia vuosia vanhaa, ja siellä sijaitsi myös yksi Suomen harvoja tutkittuja rautakautisia sulattamoja.
Lapinmaan etelärajaksi (eli Lapin ja lannan raja) määriteltiin viimeistään 1500-luvulla Kemijärven poikki Luuksinsalmen kautta kulkeva raja. Kemijärven asuttamisen aikoihin rajaksi käsitettiin selvästi Pyhätunturin ja Talvensaaren kautta kulkenut linja.
Suomi kuului Ruotsin valtakuntaan vuoteen1809 asti, jolloin Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle. Suomella oli autonominen itsenäisyys Venäjän vallan aikana. Suomi itsenäistyi vuonna 1917.
Asutuksen kehittyminen
Saamelaiset asuttivat Kemijärveä ennen suomalaisten tuloa. Keminlappalaiset elivät pääasiassa kalastuksella ja metsästyksellä.
Kun ensimmäiset suomalaiset uudisasukkaat saapuivat Kemijärvelle 1600-luvun alussa, Kemijärvellä ei enää asunut saamelaisia. Uudisasukkaiden ja saamelaisten välillä oli riitoja, koska alue oli Lapinmaan rajamaata, jossa saamelaiset kävivät kalastamassa.
Suomalaisten uudisasukkaiden talonpito perustui kalastukseen ja metsästykseen. Kemijärvi oli erityisen hyvä haukivesi. Kemijärven suiston ja Kemijoen laajat lietesaaret antoivat pohjan maanviljelylle ja karjankasvatukselle. Kuivuus ja elokuun hallayöt aiheuttivat pelättyjä katoja. Vielä 1700-luvulla viljaa saatiin pelloista vain vajaa tynnyri asukasta kohden, mikä ei ollut riittävä määrä. Ohra oli varmempi viljeltävä kuin ruis. Perunan viljely oli laajaa 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Poronliha oli suurena apuna nälkävuosien 1867–1868 ruuanpuutteessa.
Poroja käytettiin vain kuljetuksissa aina 1700-luvun puoliväliin asti, jolloin poroja alettiin ainakin Kemijärven alueella paimentaa tokissa. Kotieläimen aseman poro sai 1766. Paliskuntien, eli itsenäisesti määrätyllä alueella toimivien poronomistajien yhteisöjen perustaminen tuli pakolliseksi vasta vuonna 1898. Poronhoito toi merkittävän lisän Kemijärven talojen rahatuloihin 1800-luvulla, vaikka sitä ei harjoitettu yleisesti.
Kemijärvellä talot rakennettiin usein neliöpihatyyppisiksi. Siinä asuinrakennukset ja ruoka-aitat sijoitettiin lähes nurkittain niin sanotun miespihan ympärille. Karjarakennukset, rehusuojat ja tarvikeliiterit kehystivät karjapihaa. Rakennusten seinät tehtiin alaspäin kapeneviksi, jotta räystäiltä tippuva vesi ei vaurioittaisi rakennusten alaosia. Pirtin muurit olivat suuria. Asuinrakennusten ympärillä ei ollut puita eikä puutarhoja. Vielä nykyisinkin voidaan pääteiden varsilla nähdä joitakin vanhoja päärakennuksia.
Kesänavetta oli usein neliön muotoinen pieni rakennus, jonka aumakaton harjalla on aukko ja joskus myös torni. Siksi navetassa oli kova veto, joka karkotti lehmiä kiusaavat sääsket ja muut hyönteiset, jolloin lehmät lypsivät hyvin.
Kaupantekoa
Kemijärvi oli jo varhain tunnettu kauppapaikka. 1600-luvulla tärkein kauppatavara oli kapahauki eli kuivattu hauki ja 1700-luvulla voi.
Turkiskauppiaat ostivat muun muassa oravan, näädän, ketun ja majavan nahkoja. Lintuja myytiin kuivattuina markkinoilla. Myös turkiksia, porotalouden tuotteita ja höyheniä myytiin. Kodeissa tarvittiin lähinnä suolaa ja rautaa, mutta joskus myös leipä- ja siemenviljaa. Kiertäviltä laukkukauppiailta ostettiin esimerkiksi kankaita. Petoeläimistä, kuten karhu, ahma ja susi, saatiin tapporahaa. Tervaa poltettiin Kemijärvellä vain kotitarpeiksi. Se oli välttämätön veneiden rakentamisessa ja huollossa, köysien ja verkkojen kyllästysaineena ja lääkinnässä. Ikkunalasin tarve kasvoi, kun savupirtit alkoivat vaihtua valkeisiin pirtteihin.
Liikenne
Kemijärvi sijaitsi tärkeiden liikenneväylien eli vesireittien risteyksessä. Kemijärveltä pääsi länteen Perämerelle, pohjoiseen Jäämerelle ja itään Vienanmerelle, josta edelleen etelään Laatokalle. 1800-luvun loppupuolen liikenneyhteyksien paraneminen kasvatti kirkonkylän asutusta. Maantie Rovaniemeltä Kemijärvelle valmistui 1853. Kemijärven ja Pelkosenniemen välillä oli säännöllistä laivaliikennettä Kemijoella vuosina 1908–1934. Rautatie Kemijärvelle valmistui 1930-luvulla.
Myöhempää historiaa
1920-luvulla Kemijärvestä alettiin suunnitella kauppalaa, mutta hankkeen keskeytti toinen maailmansota. Vuosien 1939–1945 sodissa tuhoutui noin 70 prosenttia alueen rakennuksista. Sotaa seurannut jälleenrakennus 1950-luvun jälkipuoliskolle asti ja Kemijoen voimalaitosrakentaminen toivat työtä ja väestöä sekä lisäsivät vaurautta. Vuonna 1957 kirkonkylä ja sen lähialueet erotettiin Kemijärven kauppalaksi.
Veitsiluodon sellutehdas rakennettiin 1960-luvun puolivälissä. Kemijärven Luusuaan valmistui Seitakorvan voimalaitos 1963, jonka jälkeen aloitettiin Kemijärven säännöstely. Näinä aikoina Kemijärven (kauppala + maalaiskunta) väkiluku oli suurimmillaan, noin 16 000 asukasta. Kaupunki Kemijärvestä tuli1973.
Kemijärven ensimmäinen rautatieasema
Janne Kaisanlahden kooste Kemijärven vaiheista:
