Muutoksenhaku

Kuntalain mukainen muutoksenhaku

Pöytäkirjaan ja päätökseen liitettävästä valitusosoituksesta ilmenee tarkemmin, miten ja mihin valitetaan.

Kaupunginhallituksen ja lautakunnan sekä niiden alaisten toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus tehdään kunnanhallituksen ja lautakunnan päätöksistä näille toimielimille itselleen sekä niiden alaisten toimielinten, jaostojen ja viranhaltijoiden päätöksistä kaupunginhallitukselle tai asianomaiselle lautakunnalle.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen, kunnan jäsen sekä kuntayhtymän päätöksistä jäsenkunta. Asianosaisia ovat ne, joihin päätös on kohdistettu tai joiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen päätös välittömästi vaikuttaa.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä sekä tarkoituksenmukaisuus- että laillisuusperusteilla eli jos vaatimuksen tekijä katsoo päätöksen olevan epätarkoituksenmukainen tai että

1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä;
2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai
3) päätös on muuten lainvastainen.

Oikaisuvaatimuksesta on ilmettävä, mihin päätökseen haetaan muutosta ja millä perusteella. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Pöytäkirjaan ja päätökseen liitettävistä oikaisuvaatimusohjeista ilmenee tarkemmin, miten oikaisun hakeminen tapahtuu.

Kunnallisvalitus

Kuntalain mukainen muutoksenhaku

Kaupunginvaltuuston päätöksestä sekä toimielinten oikaisuvaatimuksen johdosta tekemästä päätöksestä haetaan muutosta pääosin valittamalla hallinto-oikeuteen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, valitusoikeus on myös sillä, joka oli tyytynyt alkuperäiseen päätökseen.

Kunnallisvalitus, josta on ilmettävä, mihin päätökseen haetaan muutosta ja millä perusteella, on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosainen on se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen (päätös oikaisuvaatimusohjeineen) lähettämisestä.

Milloin oikaisua päätökseen haetaan kunnan jäsenen ominaisuudessa, oikaisuvaatimusaika lasketaan siitä, kun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijan päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Pöytäkirjanotteen voi tilata ja tarkempia ohjeita saada asianosaisen toimielimen sihteeriltä tai päätöksen tehneeltä viranhaltijalta. 

Kemijärven kaupungin toimielinten päätöksistä kunnallisvalitus tehdään:
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu, Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu.

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.


Jatkovalitus:
Hallinto-oikeuden päätöksestä on valitusviranomainen korkein hallinto-oikeus, jolle on valitettava 30 päivän kuluessa.

Hallintokantelu

Erityislakien eli muiden kuin kuntalain mukainen muutoksenhaku. 
Tällaisia erityislakeja on esim. koulu-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristötoimessa.

Hallintokantelun voi tehdä kuka tahansa kansalainen. Ilmoitus tehdään
kunnan toimintaa valvovalle lääninhallitukselle,valtioneuvoston oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Hallintokantelulla tarkoitetaan ylemmälle viranomaiselle tai yleistä hallinnon laillisuusvalvontaa harjoittavalle viranomaiselle (valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies) tehtyä ilmoitusta siitä, että on tapahtunut virheellinen virkatoimi. Hallintokantelun voi tehdä kuka tahansa kansalainen. Sille ei ole asetettu määrämuotoja eikä kantelun tekemiselle ole määräaikaa.

Hallintovalitus

Erityislakien eli muiden kuin kuntalain mukainen muutoksenhaku

Kunnan viranomaiset tekevät erityisesti lautakunta- ja viranhaltijatasolla paljon päätöksiä erilaisten erityislakien nojalla.

Tällaisia erityislakeja on esim. koulu-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristötoimessa.
Erityislakien muutoksenhakusäännökset, jotka ovat hyvin vaihtelevia, menevät kuntalain muutoksenhakusäännösten edelle.

Valitusmuotona erityislaeissa on usein kunnallisvalituksen sijasta hallintovalitus, jonka tekemistä ei ole rajattu laillisuusperusteisiin, vaan sen voi tehdä myös tarkoituksenmukaisuusperusteella eli sillä perusteella, että päätös on valittajan mielestä epätarkoituksenmukainen.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksiannosta, jollei toisin ole säädetty.

Pöytäkirjaan ja päätökseen liitettävistä muutoksenhakuohjeista ilmenee tarkemmin, miten muutoksen hakeminen tapahtuu. Erityislakeihin saattaa sisältyä muutoksenhakukieltoja.
Monet erityislait sisältävät säännöksiä valituksen tekemistä edeltävästä kyseisen lain mukaisesta oikaisuvaatimusmenettelystä. Tapauksesta riippuen myös kuntalain mukainen oikaisuvaatimus saattaa tulla kysymykseen.

Hallintovalituksen voi tehdä vain asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Erityislakien mukainen muutoksenhakujärjestelmä ei tunne kuntalain mukaista kunnan jäsenen kansalaisvalitusoikeutta.

Muutoksenhaku hankinta-asiassa

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Valittaminen on mahdollista, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain mukaiset kynnysarvot. Markkinaoikeuteen voi valittaa tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee. Valitus on tehtävä pääsääntöisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. 

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi lisäksi tehdä hankintayksikölle kirjallisen vaatimuksen hankintaoikaisusta. Hankintaoikaisun voi tehdä myös niin sanotuissa pienhankinnoissa, jotka eivät muutoin kuulu hankintalain soveltamisalaan. Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä, kun oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

Oikaisuvaatimus toimitetaan:
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI
Asianosaisen toimielimen nimi
Postiosoite:PL 5, 98101 Kemijärvi 
Aukioloaika:klo 9:00 – 15:00
Sähköposti:kirjaamo@kemijarvi.fi
Muut linkit:
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Korkein hallinto-oikeus
►Eduskunnan oikeusasiamies
Laki tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista
Kuntaliitto
Laki julkisista hankinnoista